Mitä enemmän tutkin Tiimiakatemian toimintaa, sitä jännemmältä kyseinen opinahjo vaikuttaa.
Tiimiakatemiassa omat koirat näemmä purevat. Ote erään tiimiakatemialaisen blogista: “Viime viikolla torstaina päätimme tiiminä ettei 3 henkilöä jatka enää meidän tiimiyrityksessä Cromitassa (–) Hankala se on myös sen takia, että jouduimme erottamaan sellaisia henkilöitä, jotka ovat hyviä tyyppejä ja kavereita. (–) Katsoimme kaikki tiimiläiset läpi ja mietimme ketkä ovat meidän tiimin huippuyksilöitä, ketkä melkein täyttävät huippuyksilön kriteerit eli ydinpelaajat ja ketkä olivat ydinporukan ulkopuolella. Meillä oli kolme kriteeriä: Ensimmäisenä oli liiketoiminnallinen kriteeri eli rahantuonti (no ylläri -yargock huom.), toisena henkilön asenne toimintaan ja kolmantena arvot. Eli pelkkä rahantuonti ei ollut riittävä syy jatkaa ryhmässä (niinkö? -yargock huom.) (–) Toisaalta jos meidän toiminta olisi jatkunut vanhalla tavalla, niin silloin meidän tiimi olisi saattanut vaikuttaa vielä suuremman osan elämään negatiivisesti. Totta kai tuo on pelkkää hypoteettista arvailua enää tässä vaiheessa kun päätökset on tehty (–) Ehkä suurin erottamiseen johtanut syy oli asema tiimissä.“
Ja minä hölmö luulin tiimityöskentelyn tarkoittavan lojaaliutta ryhmän kaikkia jäseniä kohtaan, myös huonoina hetkinä. Varsinkin kun kerran jäsenet olivat vieläpä “hyviä tyyppejä”. Eipä tarvitse enää näidenkään porvarien toitottaa, että hyvät tyypit pärjäävät työmarkkinoilla aina. Mitäs läksit, mitäs jouduit sellaseen asemaan että sun pitää nyt niinku lähtee vetää täältä…
Oletettavasti sama henkilö nimellä Juha Hyden muuten kirjoitti Tiimiakatemia magazinessa 1/09 jutussa “Rehellisen miehen kolumni” seuraavaa: “Ihmiset ovat perusluonteeltaan laiskoja, eivätkä jaksa etsiä sitä omaa juttua ja luottavat mielipidevaikuttajiin, musiikkiohjelmiin ja hittilistoihin. Toisaalta ryhmään kuulumisen tarve on ollut aina tärkeä osa ihmisluonnetta, joten on hyvin ymmärrettävää että näin käy.” Tota… minähän en siis nyt väitä tässä yhtään mitään (normaalit disclaimerit paikallaan), mutta henkilön, joka väittää ihmisen perusluonteen olevan laumasieluinen laiskimus, voitaisiin ehkä joidenkin mielestä sanoa olevan melko ylemmyydentuntoinen. Jos minun potkuistani olisi päättämässä tällainen henkilö, niin saattaisi ottaa pattiin.
Harkitsetko opiskelua Tiimiakatemiassa? Harkitse vielä hetki, sillä: “Tiimi voi siis erottaa tiimiläisen, jos tilanne sitä vaatii.” Ja huom, jos näin käy, voi loppuelämäsi näyttää huomattavasti erilaiselta mitä Tiimiakatemiaan mennessäsi odotit: “Käytännössä on parempi, että hän hakeutuu opiskelijaksi ammattikorkeakoulun liiketalouden koulutusalan muihin koulutusohjelmiin.”
On se hurjaa hommaa näköjään tuo yrittäminen. Jo opiskeluvaiheessa, jolloin vasta opitaan, ollaan tulosvastuussa. Mikäli ryhmähenki sitten sattuu kääntymään itseäsi vastaan, niin se on voi voi.
Heitän vielä kysymyksen Tiimiakatemian opettajille: Oletteko tosiaan sitä mieltä, että parikymppinen opiskelija on niin kypsä ja elämänkokemusta omaava henkilö, että hän voi päättää yhtikäs mistään sellaisesta, mikä vaikuttaa toisen opiskelijan koko loppuelämään?